Lindeman


topcell_bg.gif (78 bytes)topcell_bg.gif (78 bytes)topcell_bg.gif (78 bytes)
topleft_2a.jpg (12113 bytes)
Tietoa Lindemanista Henkilöstö
AMMATTITAITOA VUODESTA 1895

Oy Lindeman Ab perustettiin 1. heinäkuuta 1895. Perustajana oli agronomi Aino Gustaf Lindeman. Ensimmäisinä vuosina harjoitettiin kauppatoimintoa. Tärkeinä tuotteina olivat mm. vilja, suola ja petroli. 1800-luvun lopussa aloitettiin verkkojen valmistus Palosaaren salmen rannalla Vaasassa, silloisessa Nikolainkaupungissa. Vuonna 1908 perustettiin Vaasan Kalaverkkotehdas. Toiminta laajeni ja vuonna 1920 rakennettiin uusi tehdas Vetokannakselle.

1950-luvulla aloitettiin kokeilemaan uusia synteettisiä materiaaleja, jotka vähitellen korvasivat puuvillan ja pellavan. Kehitettiin kaksoissolmukoneet ja samalla aloitettiin myös laahusnuottien, rysien ym. välineiden valmistus.

1970-luvulla kehitettiin koneita ja menetelmiä koneellista verkon valmistusta varten. Rakennettiin uusi tehdas Raippaluotoon, johon toiminta on tänään kokonaan keskittynyt. Yhteistyökumppaneita on Virossa ja Venäjällä. Viennin osuus myynnistä on noin 50 %. Materiaaleja, koneita, työmenetelmiä ja tuotteita kehitetään jatkuvasti. Ajankohtaisia tällä hetkellä ovat uudet, ympäristöystävälliset eko-tuotteet.

 

OY LINDEMAN AB
Vallgrundintie 112
65800 Raippaluoto
Puh. (06) 352 1700
Fax (06) 352 1740, 352 0311
info@lindeman.fi
www.lindeman.fi